Haku avoinna: 6.10.2021–4.11.2021

MMM, Hiilestä kiinni, 2. kehittämishankehaku 2021

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet, käytännönläheiset kehittämishankkeet. Hankkeiden toivotaan edistävän erityisesti paikallista ilmastotyötä ja hiilimarkkinakokeiluja.

Määräraha

Noin 8 miljoonaa euroa. Tavoitteena on rahoittaa 15-20 hanketta.

Rahoituksen hakijat

Rahoitusta voidaan myöntää eri sektoreiden toimijoille, muun muassa korkeakouluille, kunnille, maakunnille, Metsähallitukselle, neuvontajärjestöille, oppilaitoksille, paliskunnille, seurakunnille, tutkimusorganisaatioille ja virastoille, yhdistyksille sekä yrityksille.

Kuvailu

Kehittämishankkeet voivat esimerkiksi edistää ilmastokestävien ja sopeutumista tukevien maanviljely- ja metsänhoitomenetelmien käyttöönottoa ja oikeudenmukaista siirtymää. Hankkeet voivat myös ehkäistä metsäkatoa ja turvepeltojen raivausta, ja niissä voidaan kehittää ja pilotoida esimerkiksi turvetuotannosta vapautuvien maiden jatkokäyttöä, kosteikkoviljelyä tai vesitalouden valuma-aluetason toimintamalleja.

Kehittämishankehaussa on tavoitteena rahoittaa myös hiilimarkkinakokeiluja sekä edistää kasvihuonekaasujen sidontakertoimien kehittämistä eri viljelytavoilla ja maalajeilla.
Kehittämishankehaun toivotaan kannustavan toimijoita paikalliseen ja alueelliseen yhteistyöhön.

7.10. järjestetyn avauswebinaarin materiaalit sekä vastaukset hausta esitettyihin kysymyksiin löytyvät rahoitushaun esittelysivulta.

Rahoitusohjelman yleiskuvaus

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteiden tarkoituksena on kokonaiskestävyyttä edellyttäen tukea Suomen 2035 hiilineutraaliustavoitteen toteutumista edistämällä seuraavia tavoitteita:

  • ylläpitää ja vahvistaa maankäyttösektorin hiilinieluja ja -varastoja lyhyellä ja pitkällä aikavälillä
  • vähentää kasvihuonekaasupäästöjä maankäyttösektorilla
  • edistää maa- ja metsätalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen sekä
  • tuottaa tietoa ilmastotoimien tueksi ja edistää kyseisen tiedon käyttöä.

Hiilestä kiinni -ohjelmassa käynnistetään useita rahoitushakuja aikavälillä: 2020-2025.

Yhteystiedot:

ilmastoratkaisut@mmm.fi

Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi Feb 24, 2022.

  • Accepted file types: jpg, jpeg, png, Max. file size: 12 MB.