< Takaisin rahoitushakemistoon
Business Finland, Innovaatioseteli
Innovaatioseteli on tarkoitettu alle 5-vuotiaille pienille yrityksille. Rahoituspalvelussa avustuksen määrä on 4 500 euroa ja yrityksen omarahoitusosuus 1 500 euroa.
Rahoitukset hakijat
Innovaatioseteli on tarkoitettu alle 5-vuotiaille pienille yrityksille, joilla on uusi tuote- tai palveluidea, jolla on potentiaalia kansainväliseen kasvuun ja jonka eteenpäin viemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista. Setelin käyttökohteita on täsmennetty siten, että rahoitus kannustaa yrityksiä t&k-toimintaan.
Rahoitusohjelman kuvailu
Innovaatiosetelin avulla voit hankkia asiantuntijapalveluita, jotka tuovat yritykseesi uutta, innovaatiotoiminnassa tarvittavaa tietoa ja osaamista. Innovaatiosetelillä voit hankkia palveluita esimerkiksi innovaatiopalveluja tarjoavilta yrityksiltä, yliopistoilta, ammattikorkeakouluilta ja tutkimusorganisaatioilta. Innovaatiotoiminta tarkoittaa toimenpiteitä, joilla yritys kehittää tuotteitaan, palvelujaan tai prosessejaan tai hankkii palveluna uutta innovaatiotoiminnassa tarvittavaa tietoa ja osaamista.
Voit saada innovaatiosetelin, jos sinulla on uusi tuote- tai palveluidea, jolla on kansainvälistä kasvupotentiaalia ja johon liittyen:
- haluat nopeasti selvittää sen jatkokehityskelpoisuutta, käytettävyyttä tai markkinakelpoisuutta esimerkiksi demojen, prototyyppien, testauksen ja kokeilujen avulla
- tarvitset ulkopuolisen asiantuntijan lausuntoa, arviota ja testaus- tai mittauspalvelua
- tarvitset tukea patentteihin, mallisuojiin ja tavaramerkkeihin liittyviin selvityksiin, kuten uutuus-, patentoitavuus- sekä toiminnanvapaustutkimuksiin tai apua näiden hakuprosessiin.
- haluat hyödyntää tieteen ja tutkimuksen tuloksia liiketoimintasi kehittämisessä
- sinulla on tuotteeseen tai palveluun liittyvä ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitset apua
Rahoitusmallit
Avustus maksetaan yrityksellesi sen jälkeen, kun olet hyväksynyt palveluntuottajan toimittaman työn ja maksanut tämän palkkion.
Business Finland myöntää innovaatiosetelin de minimis -rahoituksena.
Neuvontapalvelut
Business Finland tarjoaa Suomen kasvukykyisimmille startup- ja pk-yrityksille rahoitusta ja neuvontaa sekä tietoa ja kontakteja kohdemarkkinoilta. Peruspalvelumme ovat maksuttomia.
Vastaamalla nettisivujemme tunnustelupalvelussa yritystäsi koskeviin kysymyksiin saat heti tietää, onko Business Finland oikea taho tarjoamaan rahoitus- ja kansainvälistymispalveluita yrityksellesi.
Tilaa Business Finlandin uutiskirje tästä
Yhteystiedot:
Yhteydenotot Business Finlandin tunnustelupalveluun
Teemat ja toimialat: Puu ja metsä, Kalat ja vedet, Rakentaminen, Energia, Kemia ja bioteknologia, Ruoka ja ravinteet, Luontoa hyödyntävät palvelut, Muut kuin yllämainitut teemat
Rahoitettavan yrityksen koko: Start-up tai mikroyritys, Pieni tai keskisuuri, Midcap
Rahoituksen ehdot: De minimis
Rahoituksen alueellisuus: Kansallinen
Rahoitustyyppi: Kehittämisavustus
Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi Jun 07, 2024.